Tietosuoja

Henkilötiedot rekistereissä ja niiden käyttäminen

Savonlinnan Vuokratalot Oy (myöh. savut) harjoittama liiketoiminta edellyttää henkilötietojen käsittelyä. Henkilötietojen käsittely perustuu asiakkuuteen, palkanlaskentaan tai muuhun asialliseen yhteyteen tai asiakkaan antamaan suostumukseen henkilötietojen käsittelystä. Henkilötietoja käytetään vuokraustoiminnan edellyttävien tehtävien hoitamiseen sekä isännöinnin ja taloushallinnon osalta sopimusten edellyttämien tehtävien hoitamiseen. Savut on sitoutunut noudattamaan erityistä huolellisuutta asiakkaan henkilötietojen suojaamiseen liittyvissä asioissa.

Henkilötietoja kerätään pääasiassa asiakkailta itseltään, lisäksi kerätään tietoa Suomen Asiakastieto Oy:n luottotietorekisteristä ja tarvittaessa Väestörekisterikeskuksesta.

Henkilötietolaki oikeuttaa jokaisen tarkistamaan mitä tietoa hänestä on rekisteriin tallennettu. Tarkastuspyyntö tulee osoittaa tietosuojavastaavalle ja sen on oltava kirjallinen ja omakätisesti allekirjoitettu, kopio henkilötodistuksesta mukaan. Puhelimen kautta tulevia pyyntöjä ei voida tietoturvasyistä ottaa vastaan. Tietojaan tarkastavan henkilön tulee ilmoittaa mitä tietoja hän haluaa tarkistaa ja miltä ajanjaksolta. 

Rekisteriin merkityllä henkilöllä on oikeus vaatia korjattavaksi tai poistettavaksi itseään koskeva väärä, puutteellinen tai tarpeeton tieto. Korjausvaatimukset tulee lähettää tietosuojavastaavalle.

Rekisteriin merkityllä on myös oikeus kieltää häntä koskevien tietojen käyttäminen suoramarkkinointiin. Savut ei luovuta tietoja minkäänlaiseen suoramarkkinointiin liittyvään toimintaan.

Lisätiedot henkilötietojen käytöstä löytyy alla olevista tietosuoja linkeistä.

Tietosuojaseloste asiakkaat

Tietosuojavastaava

Teemu Immonen

Puistokatu 13, 57100 Savonlinna

teemu.immonen@savut.fi